Lemmenpiston sydämeeni sain

Liljan Loisto: Heili Karjalasta

Lupasin eilen palata Liljan Loistoon, joten teen sen nyt.

Heili Karjalasta on tällä listalla oikeastaan kolmesta syystä.

  1. Se on yksi legendaarisista Suomi-iskelmistä, siis niistä oikeasti vanhoista tanssilavahiteistä. Minulla on tuohonkin musiikkiin jonkinlainen suhde, josta lisää myöhemmin.
  2. Liljan Loisto on hauska tapaus. Reggaerytmit eivät kuulu suosikkeihini, mutta Liljan Loiston kohdalla ne on sekoitettu Suomi-klassikoiden, mustalaisrytmien ja kansanmusiikin kanssa mielenkiintoiseksi keitokseksi. Tykkään. Poppoossa on mukana reggaemaailmasta tuttu Puppa J ja vähän vaikka mistä genrestä tuttu Yona.
  3. Olin äänituotanto-opintojeni aikana mukana hoitamassa äänentoistoa jonkun järjestön kokouksessa, juhlassa tai vastaavassa. Oliskohan ollut Joensuun kokoomusnaiset tai jotain. Paikalla taisi olla jopa silloinen ministeri Henna Virkkunen. Ohjelmanumerona oli Joensuun marttojen tai kenen lie tanssiesitys. Biisi oli Heili Karjalasta. Ja että se sitten meni hyvin! Sain siellä salin perällä pokkani pidettyä, mutta myöhemmin olen hihitellyt kovasti tuota tilannetta muistellessani. Ensinnäkin he halusivat välttämättä soittaa biisin omasta CD-soittimestaan siinä auditorion nurkassa, vaikka meillä olisi ollut soitin äänentoistolaitteisiin kytkettynä valmiina. No, ei väkisin. Itse esitys oli jotain kansantanhumaista tanssahtelua, johon kuului muun muassa lyödä tietyillä iskuilla kädet yhteen. Kyllä te tiedätte. Kunpa niistä läpsäytyksistä olisi yksikin osunut siihen iskulle… Ei tainnut koreografiakaan olla ihan loppuun saakka harjoiteltu. Olen hirveä ihminen, eikä tilanne kuulosta kerrottuna varmaan mitenkään hauskalta, mutta hauskaa minulla oli.

Vanhempaa versiota biisistä löytyy esimerkiksi täältä.

Kommentit