Hirviöitä

Gothminister: Monsters

Enpä ole aikoihin kuunnelllut Gothministeria. Enkä nytkään sen enempää kuin mitä nyt tätä kirjoittaessa tätä yhtä biisiä, mutta kylläpä kuulosti hyvältä pitkästä aikaa.

Gothminister-vaiheeni ei ollut pitkä, mutta hetken kuuntelin sitä varsin ahkerasti. En kylläkään muista, milloin tuo vaihe oli tai mistä se lähti liikkeelle. Mutta väliäkös sillä.

Monsters on kuitenkin biisi, joka heiltä on parhaiten jääny mieleen. Taitaa olla muutenkin heidän tunnetuin biisinsä. Tämähän menee vallan mainiosti samaan koriin muiden industrialgoottimetallihärpäkkeiden kanssa. Sitä koria on välillä ihan mukava kaivella.

Kommentit