Aamukahvit vuoteeseen

Yö: Rakkaus on lumivalkoinen

Voi mahoton paikka. Otetaanpa tähän väliin vähän Suomi-rockin isoja helmiä.

Rakkaus on lumivalkoinen on kyllä soinut vuosien myötä paljonkin. Onhan tämä hieno biisi, joskin ehkä jopa vähän… korni dramaattisuudessaan. Tai jotain. Mutta mitä sitten. Hieno on.

Sen sijaan en ole lainkaan varma, kuinka hienolta on kuulostanut, kun tätä kerran laulettiin kotibileissä. En edes muista varmasti, kenen luona bileet olivat, mutta jossain vaiheessa iltaa päädyimme laulamaan sellaisessa koskettavassa kädet toistemme olkapäillä -ringissä tätä aivan saatanan kovaa ja tunteella. Ihmisiä oli useampikin. On varmasti ollut kaunista.

Mitä Yö-yhtyeeseen muuten tulee, olen joskus tykännyt, joskus en. Joitakin tuotoksia olen kuunnellut, joitakin en. En – ainakaan lähivuosina – ole kuulunut siihen Yön vihaajien joukkoon, joka jostain syystä on ilmeisesti melko suuri. En tosin ole ollut varsinainen fanikaan, joita myös on käsittääkseni melko paljon. Että joo, sillein.

Kommentit