Kadafin kanssa tanssahtelua

Infected Mushroom: Dancing with Kadafi

Psyke(trance) on ollut minulle aina jotenkin vaikea paikka. Joskus on jotakin kyseisestä genrestä tullut kuunneltua, mutta koskaan en ole oikein suuresti siitä innostunut.

Psykedeelisen elektronisen musiikin kentällä Infected Mushroom lienee yksi tunnetuimmista nimistä. Joskin ainakaan Wikipedian mukaan heidän musiikkinsa ei rajoitu vain tuohon genreen vaan sisältää elementtjä seuraavista: psychedelic trance, electro house, electronica, electronic rock, glitch hop, industrial. Ja joo, onhan heidän musiikkinsa vähän sellaista sekasikiötä sen perusteella, mitä sitä olen kuunnellut.

En tosin ole kuunnellut paljon. Joitakin levyjä tuli silloin aikanaan waretettua ja sillein, mutta ei siitä mitään sen suurempaa suhdetta koskana kehittynyt. Yksi biisi, Dancing with kadafi, on kuitenkin jäänyt mieleen ja satunnaiseen soittoon.

Tämä on varsin mielenkiintoinen tapaus. Tätä kuunneltiin aikaan Suolahden nuorisotiloilla ja ihmeteltiin, että mitähän vittua on meneillään. Olimme hämmentyineitä, mutta viehättyneitä. Biisi kun vaihtelee tunnelmasta ja tyylistä toiseen varsin vahvasti. Mutta on tämä hyvä.

Tiloilla yksi kaverini taisi kehittää biisiin jonkun tarinankin. Harmi kun ei tullut kirjoitettua ylös. Tarina taisi sisältää jotain peikkojen sotaretkiö tappion ja menestyksen hetkineen, voitonjuhlia ja ties mitä. Ehkä pitäisi otta tavoitteeksi kirjoittaa ultimaattinen fantasiaromaani tämän biisin pohjalta. Vapise, Game of the Rings!

No joo, ei ehkä tule kirjoitettua. Infected Mushroomia voisi kyllä joskus kuunnella enemmänkin.

Kommentit